Kanadalaisen rockveteraanin 9. lokakuuta julkaistu kappale ”How’s It Goin’?” toimii nimikappaleena 6. marraskuuta 2026 ilmestyvälle albumille. Levy on rakkauskirje Adamsin kotimaalle Kanadalle. Kanada muutamassa minuutissa ”How’s It Goin’” ei tavoittele uutta ”Summer of ’69” -hittiä, vaan suuntaa country-, folk- ja roots-vaikutteiseen maisemaan. Sanoituksissa vilisevät Kanadan paikat ja ilmiöt Vancouverin sateista Lake Louiseen, Banffiin, Quebeciin ja…
Suomalaisessa alkaa pitkästä aikaa nousemaan kiinnostavia uusia kitarabändejä, jossa kitarat rämisevät mukavasti eikä kaikki ole siloiteltua konemusiikkia. The Feral Kids luottaa vanhempaan ja hyväksi havaittuun menetelmään: kitarat päälle, vahvistimet riittävän kovalle ja menoksi. Tuore ”Shine On Your Role” on helsinkiläisen action rock -yhtyeen kolmas single, ja osoittaa, että skandinaavisen katurockin liekki ei ole sammumassa mihinkään.…
Pekka Laine & The Enchantedin ”Willow Tree” julkaistiin 9. lokakuuta 2026, ja kappaleella vierailee Nightbird eli Anna-Stina Jungerstam. Se on toinen single Pekka Laine & The Enchantedin tulevalta In Astral Mood -albumilta, jonka Svart Records julkaisee 20. marraskuuta. The Byrds, Pentangle ja suomalainen metsä kohtaavat Pekka Laine (tunnettu myös radiotoimittajana) on maininnut ”Willow Treen” taustalla…
Kauko Röyhkä & Voimaeläin julkaisee uuden albumin Disko Keskellä Pimeyttä lokakuun lopulla. Albumilta on nyt julkaistu kappale ”Rakkaus voittaa”. Kauko Röyhkä on kuulunut suomalaisen rockin omaleimaisimpiin lauluntekijöihin jo vuosikymmenten ajan. Kokoonpanoja on ollut useita, tunnetuin niistä tietysti Narttu-yhtye. Myös yhteistyö kitaristi Riku Mattilan kanssa on jatkunut satunnaisesti, viimeksi vuonna 2025. Kauko Röyhkä & Voimaeläimen uusi…
Yle Areena on lisännyt valikoimiinsa dokumentin Billy Idol voisi olla kuollut (Billy Idol Should Be Dead) käy läpi punk-kapinallisen matkan Generation X laulajasta MTV-aikakauden supertähdeksi – ja samalla vaarallisen lähelle tuhoa. Jo dokumentin nimi kertoo olennaisen. Billy Idol täyttää marraskuussa 71 vuotta, mutta hänen elämänsä olisi voinut päättyä jo vuosikymmeniä sitten. Punkista MTV kasvoiksi William…
The Dead Daisies -bändin kokoonpano tuntuu vaihtuvan aikaa tiheään. Yhtyeen uusi single “Lift Me Up” esittelee samalla sen uuden laulajan, entisen Foreigner-solistin Kelly Hansenin. Hansenin tunnistettava ääni tuo The Dead Daisiesin raskaaseen hard rockiin selvästi uuden sävyn. Hansen lauloi Foreignerissa noin 20 vuoden ajan ennen lähtöään yhtyeestä. Aika pian hän löysi uuden bändin – ja…