Yle Areena on lisännyt valikoimiinsa dokumentin Billy Idol voisi olla kuollut (Billy Idol Should Be Dead) käy läpi punk-kapinallisen matkan Generation X laulajasta MTV-aikakauden supertähdeksi – ja samalla vaarallisen lähelle tuhoa.

Jo dokumentin nimi kertoo olennaisen. Billy Idol täyttää marraskuussa 71 vuotta, mutta hänen elämänsä olisi voinut päättyä jo vuosikymmeniä sitten.

Punkista MTV kasvoiksi

William Broadina syntynyt Billy Idol nousi esiin 1970-luvun lopun brittiläisestä punk-liikkeestä Generation X -yhtyeen keulahahmona. Kun yhtye hajosi, Idol suuntasi Yhdysvaltoihin ja rakensi yhdessä kitaristi Steve Stevensin kanssa soolouran, joka yhdisti punkin asenteen, hard rockin kitarat, tarttuvat popkoukut ja uuden MTV-sukupolven visuaalisuuden.

White Wedding, Rebel Yell, Eyes Without a Face, Flesh for Fantasy ja Dancing with Myself tekivät irvistävästä, platinatukkaisesta Idolista yhden 1980-luvun tunnistettavimmista rocktähdistä.

Jonas Åkerlundin ohjaama dokumentti Billy Idol Should Be Dead sisältää ennennäkemätöntä arkistomateriaalia Idolin, hänen perheensä, yhtyetovereidensa ja muiden artistien haastatteluita. Mukana ovat muun muassa Miley Cyrus, Nile Rodgers, Duff McKagan, Pete Townshend ja Billie Joe Armstrong.

Menestyksen pimeä puoli

Idolin valtavan menestyksen rinnalla kulki vuosien ajan toinen tarina. Huumeet – erityisesti heroiini – veivät rocktähteä yhä vaarallisempaan suuntaan. Idol ajautui heroiinikoukkuun ja joutui vakavaan moottoripyöräonnettomuuteen, josta hän selvisi täpärästi hengissä.

Vuoden 1990 moottoripyöräonnettomuus oli yksi Idolin elämän suurista käännekohdista. Vakavasti loukkaantuneen tähden ura ja jopa normaali liikkuminen olivat vaarassa.

Idol itse ei pakene menneisyyttään

Dokumentissa Idol puhuu avoimesti sekä menestyksestä että niistä vuosista, jolloin elämä oli pahasti hallitsemattomassa tilassa. Samalla kuvaan nousee vanhempi Idol, jolle perhe ja läheiset ovat saaneet aivan toisenlaisen merkityksen.

Ohjaajana musiikkivideoiden mestari Jonas Åkerlund

Ruotsalainen Jonas Åkerlund tuntee rockin visuaalisen maailman poikkeuksellisen hyvin. Grammy-palkittu ohjaaja on tehnyt pitkän uran musiikkivideoiden, konserttielokuvien ja elokuvien parissa. Tässä dokumentissa hän yhdistää henkilökohtaiset haastattelut harvinaiseen ja aiemmin näkemättömään arkistomateriaaliin.

Dokumentti sai ensi-iltansa Tribecan elokuvajuhlilla vuonna 2025.

Dokumentin traileri YouTubessa: https://www.youtube.com/watch?v=eByNViJ8388

Dokumentti ilmestyy ostettavaksi marraskuun alussa Amazonissa.


Katso Yle Areenassa

Billy Idol voisi olla kuollut
Alkuperäinen nimi: Billy Idol Should Be Dead
Ohjaus: Jonas Åkerlund
Yhdysvallat, 2025
Kesto: noin 2 tuntia
Ikäraja: 12

Katso Yle Areenassa:
https://areena.yle.fi/1-77579242

Dokumentti tuli Yle Areenaan 5.10.2026, ja Areenan tämänhetkisten tietojen mukaan katseluaikaa on 31.7.2028 saakka.


English Summary

Documentary of the Day: Billy Idol Should Be Dead

Billy Idol Should Be Dead, directed by Jonas Åkerlund, is a revealing feature-length documentary about one of rock music’s most recognizable survivors.

The film traces Billy Idol’s journey from the British punk scene and Generation X to his spectacular solo breakthrough during the MTV era. Songs such as White Wedding, Rebel Yell and Eyes Without a Face turned Idol into an international superstar, but behind the image was an increasingly dangerous lifestyle.

The documentary explores Idol’s struggles with heroin, his serious 1990 motorcycle accident and the excesses that repeatedly put his life at risk. Idol himself speaks openly about both the highs and lows of his career and about the growing importance of family in his life.

Using previously unseen archival material and interviews with Idol, his family, collaborators and fellow musicians, Åkerlund creates more than a conventional rock biography. It is ultimately a story about survival.

The title says it all: Billy Idol probably shouldn’t still be here.

But he is – and he’s still rocking.

Watch Billy Idol Should Be Dead on Yle Areena.


Tekoälyhuomautus

Tämän artikkelin kuvan tekemisessä on käytetty tekoälyä.


Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *