Johdanto

Kun Francis Rossi julkaisi tammikuussa 2026 uuden sooloalbuminsa The Accidental, moni ajatteli sen olevan vain yksi sivuprojekti pitkän uran jatkoksi. Todellisuudessa levy osoittautui paljon merkittävämmäksi.

Se ei ole vain uusi Francis Rossi -albumi, vaan eräänlainen yhteenveto yli 60 vuotta kestäneestä muusikonurasta. Samalla se on myös kommentti Status Quon nykytilanteeseen ja siihen, millaiseksi Rossi näkee oman musiikillisen perintönsä.

Albumi julkaistiin seitsemän vuoden tauon jälkeen, ja se sisältää 14 kappaletta. Rossi itse kuvaili levyä yllätykseksi jopa itselleen: kitarat ovat jälleen etualalla ja musiikki on huomattavasti sähkökitaravetoisempaa kuin hänen aiemmat soolotuotantonsa.

Francis Rossi on kiertänyt tänä vuonna varsin paljon, vaikka moni ajatteli Status Quon käytännössä jääneen jo historiaan. Hänen Quo Songbook – Past, Present, Future -kiertueensa jatkuu edelleen, ja uusia päivämääriä on lisätty myös vuodelle 2027.

Katso live-konsertti St. Luke’s Lontoosta 2026,

Status Quon nykytilanne

Status Quon tarina alkoi 1960-luvulla, ja vuosikymmenten aikana yhtyeestä tuli yksi brittiläisen rockin kestomenestyjistä. Yhtyeen tavaramerkkejä olivat tarttuvat boogieriffit, yksinkertainen mutta tehokas kappalerakenne sekä Francis Rossin ja Rick Parfittin ainutlaatuinen kitarakemia.

Yhtyeen maailmanlaajuinen levymyynti on ylittänyt 118 miljoonaa kappaletta, ja se on esiintynyt yli 6 000 konsertissa.

Status Quon viimeiset vuodet ovat kuitenkin olleet vaikeita. Rick Parfitt menehtyi vuonna 2016, ja hänen kuolemansa muutti yhtyeen dynamiikan lopullisesti.

Rossi on useissa haastatteluissa kertonut, että heidän suhteensa oli monimutkainen. Rossi ei mennyt Parfittin hautajaisiinkaan. Yhteisiä hyviä muistoja oli paljon, mutta mukana oli myös jännitteitä ja ristiriitoja. Parfittin kuoleman jälkeen Rossi koki, ettei Status Quo ollut enää sama yhtye.

Vuonna 2024 Status Quo soitti todennäköisesti viimeisen suuren konserttinsa Tauntonissa. Rossi on todennut, ettei hän näe realistista mahdollisuutta uudelle Quo-kiertueelle tai uudelle studioalbumille.

Syynä ovat sekä taloudelliset realiteetit että se, ettei hän enää koe tarvitsevansa jättimäistä rockkoneistoa ympärilleen. Nykyinen akustinen konserttiformaatti on hänen mukaansa mielekkäämpi ja taloudellisesti järkevämpi.

Juuri tästä näkökulmasta The Accidental on kiinnostava. Se ei ole Status Quon uusi albumi, mutta se ei myöskään yritä paeta Quon perintöä. Rossi ikään kuin ottaa takaisin ne elementit, jotka tekivät hänestä aikanaan yhden brittirockin merkittävimmistä laulaja-kitaristeista.

Miten levy syntyi?

The Accidental ei ollut tarkasti suunniteltu projekti. Albumi syntyi vuonna 2025 lähes vahingossa, kun Rossi alkoi soittaa yhdessä kitaristi Hiran Ilangantiliken kanssa.

Studiossa syntyi nopeasti uusi groove, ja kappaleita alkoi valmistua odottamattoman helposti. Mukaan liittyivät myös tuottaja Andy Brook sekä vanhat Quo-muusikot John “Rhino” Edwards ja Leon Cave. Lisäksi taustalaulaja Amy Smith toi levylle uudenlaista syvyyttä.

Rossi on sanonut, että levy poikkeaa selvästi hänen aiemmista sooloalbumeistaan. Hän ei edes osannut ennustaa, mitä hänen vanhat faninsa siitä ajattelisivat.

Hänen mukaansa kyseessä on todellinen irtiotto: äänekäs, sähkökitaroihin perustuva ja energinen levy.

Francis Rossi – The Accidental (2026): kappale kappaleelta

1. Much Better – 3.30

Levy alkaa voimakkaasti. Much Better on melodinen rockkappale, mutta mukana on enemmän modernia tuotantoa kuin Status Quon 1970-luvun albumeilla.

Sanoma on optimistinen: asiat voivat muuttua paremmiksi. Rossi kuulostaa energiseltä ja innostuneelta, aivan kuin hän olisi löytänyt uudelleen soittamisen ilon.

Tämä on yksi niistä kappaleista, jotka olisivat voineet päätyä myös Status Quon albumille. Se on samalla levyn ohjelmajulistus: nyt mennään takaisin sähkökitaroiden maailmaan.

2. Go Man Go – 3.17

Albumin suoraviivaisin rock’n’roll-kappale. Kappaleessa on alusta lähtien Status Quolle tyypillistä boogieta.

Siinä kuuluu Rossin pitkäaikainen rakkaus 1950-luvun rockiin. Kertosäe jää helposti mieleen, ja rytmi pakottaa lähes väistämättä naputtamaan jalkaa.

Kappaleessa on paljon samaa energiaa kuin vanhoissa Chuck Berryn ja Jerry Lee Lewisin levytyksissä. Se ei yritä olla monimutkainen, vaan luottaa yksinkertaisen rockin voimaan.

Mukana on kuitenkin mukavia ja yllättäviä koukkuja. Taustalaulu rikastaa Rossin ohutta ääntä.

3. Push Comes To Shove – 3.47

Yksi albumin vahvimmista kappaleista.

Raskaat kitarat ja tiukka rytmi tuovat mieleen Status Quon kultakauden. Rossi valitsi kappaleen myös ennakkosingleksi, mikä kertoo sen merkityksestä koko levyn kannalta.

Sovituksessa on jotain 1960-lukuun viittaavaa, ja myös ELO tulee paikoitellen mieleen.

Laulussa käsitellään vastoinkäymisiä ja sitä, mitä tapahtuu silloin, kun asiat kärjistyvät.

Jos pitäisi valita yksi kappale, joka kuvaa koko albumia, se olisi luultavasti juuri tämä.

4. Back On Our Home Ground – 3.50

Jo kappaleen nimi viittaa kotiinpaluuseen.

Sävellyksessä on bluesia ja lämpöä. Mukana on myös Bob Youngin vaikutus, mikä ei ole yllättävää, sillä hän oli yksi Status Quon tärkeimmistä sanoittajista vuosikymmenten ajan.

Rossin kitarassa on mukavia blues-sävyjä.

Kappale voidaan tulkita myös symbolisesti. Rossi näyttää palaavan musiikillisesti sinne, mistä kaikki aikoinaan alkoi.

5. Dead Of Night – 3.47

Albumin synkimpiä kappaleita. Torvisektio sopii mainiosti kappaleen sovitukseen.

Rytmisesti kappale on elävä, vaikka siinä on myös tuttua boogie-poljentoa.

Kappale osoittaa, kuinka Rossin ilmaisu on muuttunut iän myötä. Nuoruuden kirkkaus on vaihtunut kokeneen muusikon rouheuteen.

6. Going Home – 3.22

Albumin todellinen yllätys.

Kappaleen ovat kirjoittaneet näyttelijä Michael Kitchen ja Emlyn Price, mikä tekee siitä poikkeuksellisen Rossin tuotannossa.

Sävellyksessä on jotain hyvin englantilaista. Välillä tulee melkein mieleen The Kinks ja Ray Davies.

Kappaleessa on myös vahvoja country- ja honky-tonk-vaikutteita. Useat kriitikot ovat nostaneet sen koko levyn parhaiden kappaleiden joukkoon. Taustalaulut virkistävät jälleen sovitusta.

Se todistaa, että Rossi pystyy edelleen yllättämään kuulijansa yli 60 vuotta uransa alkamisen jälkeen.

7. Bye My Love – 3.31

Melodinen ja helposti lähestyttävä kappale.

Tässä vaiheessa levy siirtyy hieman pehmeämpään suuntaan. Taustalla voi kuulla vaikutteita erityisesti Jeff Lynnen tuotannosta.

Kappaleessa korostuvat melodia ja harmoniat enemmän kuin raskaat kitarariffit.

8. Something In The Air (Stormy Weather) – 3.40

Toinen ennakkosingleistä.

Kappaleessa yhdistyvät klassinen brittirock ja tarttuva popmelodia. Sanoituksissa myrsky toimii sekä konkreettisena että vertauskuvallisena elementtinä.

Jousisektio elävöittää sovitusta, joka sisältää myös mielenkiintoisia rytmisiä koukkuja.

Tuotanto on huolellinen mutta samalla rento. Kappale toimii hyvin myös radiosoitossa.

9. Picture Perfect – 4.30

Yksi levyn pisimmistä kappaleista ennen loppupuolen huipennusta.

Kappale jakaa mielipiteitä. Osa kriitikoista on pitänyt sitä liian pehmeänä ja liian lähellä sellaista aikuisrockia, josta Rossin myöhäisempää Status Quo -tuotantoa on joskus arvosteltu.

Toisaalta siinä on vahva melodia ja erittäin onnistunut kertosäe. Kertosäe tuo jälleen hieman mieleen Jeff Lynnen.

10. November Again – 3.52

Melankolinen syyslaulu.

Marraskuu toimii kappaleessa ajan kulumisen vertauskuvana. Tunnelmassa on nostalgiaa, mutta mukana on myös hyväksyntää.

Rossi on aina osannut kirjoittaa kappaleita, joissa yksinkertaisuus muuttuu vahvuudeksi, ja tämä on hyvä esimerkki siitä.

11. Things Will Get Better – 4.18

Yksi albumin henkilökohtaisimmista kappaleista.

Nimen voi nähdä viittauksena Rossin omaan elämään. Rick Parfittin kuolema vuonna 2016, Status Quon vähittäinen hiipuminen ja musiikkialan muutokset ovat vaikuttaneet voimakkaasti hänen uraansa.

Silti kappaleessa ei ole katkeruutta. Sen sijaan siinä on toivoa ja uskoa siihen, että vaikeidenkin aikojen jälkeen voi löytää uuden suunnan.

12. Oh So Good – 4.19

Kevyt ja melodinen kappale.

Taustalauluilla on tavallista suurempi rooli, ja mukana on jopa hieman popmaista tunnelmaa.

Kappale tuo levylle hengähdystauon ennen loppuhuipennusta.

13. Beautiful World – 6.06

Albumin ehdoton huippukohta.

Alusta tulee melkein mieleen Status Quon legendaarinen cover Roadhouse Blues. Intron jälkeen kappaleen luonne kuitenkin muuttuu.

Yli kuusiminuuttinen kappale antaa Rossille mahdollisuuden rakentaa tunnelmaa tavallista laajemmin.

Rakenne on kunnianhimoisempi kuin useimmissa Status Quon kappaleissa. Siinä on enemmän dynamiikkaa, enemmän tilaa ja enemmän tunnetta.

Jos Push Comes To Shove edustaa levyn rockpuolta, Beautiful World edustaa sen taiteellisinta puolta. Useat arvioijat ovat pitäneet sitä albumin parhaana kappaleena.

14. Time To Remember – 3.45

Albumin päättävä kappale on samalla sen henkilökohtaisin. Pianovoittoinen balladi poikkeaa muista kappaleista.

Nimi kertoo paljon: on aika muistella. Kappaleen kertosäettä voisi laulaa vaikka pubissa käsikkäin.

76-vuotias Rossi tarkastelee uraansa ilman tarvetta todistaa mitään. Kappaleessa on haikeutta mutta myös rauhaa.

Se toimii täydellisenä päätöksenä levylle, joka käsittelee aikaa, muutosta, menetystä ja uuden alun mahdollisuutta.

Lopuksi

The Accidental ei ole uusi Status Quo -levy, mutta sitä on lähes mahdotonta kuunnella ajattelematta yhtyeen historiaa.

Rick Parfittin poissaolo kuuluu levyllä. Silti kyseessä ei ole pelkkä surutyö eikä nostalgiamatka. Se on Francis Rossin osoitus siitä, että hän pystyy edelleen kirjoittamaan vahvoja rockkappaleita ja löytämään uusia sävyjä musiikistaan.

Monelle pitkäaikaiselle Quo-fanille albumin kolme vahvinta kappaletta ovat luultavasti:

• Push Comes To Shove
• Go Man Go
• Beautiful World

Ne sisältävät juuri sitä energiaa, jonka vuoksi Status Quosta tuli aikanaan yksi Britannian rakastetuimmista rockyhtyeistä.

Mielenkiintoisinta The Accidentalin kohdalla on se, että Rossi vaikuttaa ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin täysin vapaalta.

Status Quo oli samalla sekä hänen suurin vahvuutensa että suurin rajoitteensa. Rossi on itsekin myöntänyt, että luovuus kärsi usein siitä, että hän oli aina “se Status Quon mies”. Yleisö odotti tietynlaisia kappaleita, tietynlaista soundia ja tietynlaista esiintymistä. Uusien ideoiden kokeileminen ei ollut helppoa.

The Accidental antaa Rossille mahdollisuuden tehdä juuri sellaista musiikkia kuin hän itse haluaa.

Se ei tarkoita, että hän olisi hylännyt Status Quon. Päinvastoin. Levy osoittaa, kuinka syvällä Quon perintö on edelleen hänen musiikissaan.

Yhteenveto

The Accidental ei ole täydellinen albumi, mutta se on yksi Francis Rossin kiinnostavimmista julkaisuista vuosikausiin.

Levyn suurin vahvuus on sen aitous. Rossi ei yritä tehdä modernia hittilevyä eikä toistaa väkisin vanhaa Status Quota. Sen sijaan hän yhdistää bluesin, boogien, rock’n’rollin, countryn ja melodisen rockin tavalla, joka kuulostaa luonnolliselta.

Samalla levy toimii eräänlaisena jälkikirjoituksena Status Quon tarinalle.

Jos Rick Parfitt olisi vielä mukana, monet näistä kappaleista olisivat saattaneet päätyä seuraavalle Quo-levylle. Nyt ne muodostavat kuitenkin Francis Rossin henkilökohtaisen teoksen – levyn, joka syntyi sattumalta mutta joka saattaa jäädä hänen myöhäistuotantonsa tärkeimmäksi albumiksi.

76-vuotias Rossi ei enää yritä todistaa mitään. Juuri siksi The Accidental kuulostaa vapautuneelta.

Tilaa albumi omaan kokoelmaasi Amazonista.