”I’m Lucky To Be Alive” – Phil Collins puhuu avoimesti elämästään ja terveydestään
Piers Morganin Uncensored-ohjelman tuoreessa haastattelussa vieraana on yksi brittiläisen pop- ja rockmusiikin suurista nimistä, Phil Collins. Tässä haastattelussa vaihteeksi vähän paremmassa kunnossa Collins käy poikkeuksellisen avoimesti läpi elämänsä vaikeimpia vaiheita. Collinsin viime vuosia on sävyttänyt sairaudet ja heikentynyt kunto. Genesiksen viimeisen kiertueen hän pystyi tekemään istualtaan laulaen.
”Olen onnekas, että olen elossa”
Haastattelun pysäyttävimpiä osuuksia ovat Collinsin kuvaukset vakavista terveysongelmistaan ja alkoholinkäytöstään. Tilanne eteni pahimmillaan niin vakavaksi, että Collins joutui dialyysihoitoon ja hänen perheensä joutui valmistautumaan jo pahimpaan.
Kun Morgan kysyy Collinsilta, miltä koko elämä ja ura nyt jälkikäteen näyttävät, vastaus tiivistyy yhteen sanaan: lucky – onnekas.
Phil Collins on saavuttanut musiikissa lähes kaiken mahdollisen. Collins muistuttaa, ettei alkuperäinen tavoite ollut maailmanlaajuinen supertähteys. Hän halusi ennen kaikkea olla rumpali ja tienaamaan sillä leipänsä. Aluksi hän oli jazz-rock -yhtyeen rumpali.
Rummut eivät enää tottele
Collins kertoo, ettei hän käytännössä enää pysty soittamaan rumpuja. Hän kokeili asiaa vielä Genesiksen The Last Domino? -kiertueen aikoihin, jolloin hänen poikansa Nic Collins hoiti yhtyeen rumpalin tehtäviä. Fyysiset ongelmat estivät kuitenkin soiton.
Asia tuntuu edelleen olevan hänelle vaikea. Rummut ovat olleet niin olennainen osa hänen elämäänsä ja uraansa. Haastattelussa hän kertoo myös kuulonsa heikentyneen vuosien aikana ja käyttävänsä kuulolaitteita.
Perhe ja kolme päättynyttä avioliittoa
Morgan vie keskustelun myös Collinsin yksityiselämään. Kolme avioliittoa päättyivät eroon, ja Collins nimeää avioliittojensa epäonnistumisen yhdeksi elämänsä suurimmista katumuksen aiheista.
Samalla hän korostaa niiden tuoneen hänen elämäänsä jotain korvaamatonta: hänen lapsensa. Nykyään perhesuhteet näyttävät olevan Collinsille entistä tärkeämpiä.
Erityisen henkilökohtaiseksi keskustelu muuttuu, kun esiin nousee hänen suhteensa tyttäreensä, näyttelijä Lily Collinsiin. Vuosien aikana suhteessa on ollut vaikeita vaiheita, mutta välit ovat sittemmin lähentyneet.
Paul McCartneyn kanssa sovinto
Collins on aiemmin kertonut tilanteesta, jossa Paul McCartneyn käytös tuntui hänestä alentavalta. Tapaus jäi vaivaamaan häntä vuosiksi, ja Collins kirjoitti siitä myös omaelämäkerrassaan.
Nyt tarinalle on kuitenkin saatu uusi loppu.
Collins kertoo McCartneyn ottaneen häneen yhteyttä hyväntekeväisyyteen liittyvässä asiassa. Puhelun aikana vanha erimielisyys nousi esiin ja miehet selvittivät välinsä.
Entä Oasis?
Myös Collinsin ja Oasis-leirin välillä on ollut sanailua. Noel Gallagher tunnettiin aikanaan varsin värikkäistä Phil Collinsia koskevista kommenteistaan. Collins ei kuitenkaan vaikuta enää olevan kiinnostunut vanhojen riitojen lämmittämisestä. Haastattelussa käy lähinnä selväksi, ettei Oasis kuulu hänen omiin suosikkeihinsa.
Mies hittien takana
Morganin haastattelusta saa kuvan että Collins on ihminen, joka katsoo 75-vuotiaana taaksepäin elämäänsä ja yrittää ymmärtää sekä onnistumisiaan että virheitään.
Terveys on vienyt mahdollisuuden tehdä sitä, mitä hän kaikkein eniten rakasti – soittaa rumpuja. Ihmissuhteisiin on mahtunut vaikeita eroja. Vuosien varrella syntyneet riidat on sovittu.
Katso haastattelu
Piers Morgan Uncensored – Phil Collins: “I’m Lucky To Be Alive”
Katso Phil Collinsin koko haastattelu YouTubessa
English Summary
In a remarkably candid interview with Piers Morgan, Phil Collins looks back on a life filled with extraordinary musical success as well as serious personal struggles. The 75-year-old Genesis legend discusses the health crisis that brought him dangerously close to death, his past problems with alcohol and the physical limitations that have left him largely unable to play the drums.
Collins also reflects on his three failed marriages and his relationship with his children, including actress Lily Collins. Despite the difficulties, family has become increasingly important to him.
The conversation also touches on some fascinating chapters of rock history. Collins explains how he finally made peace with Paul McCartney after years of tension and revisits the long-running verbal feud involving Oasis.
What makes the interview especially compelling is Collins’ perspective on his extraordinary career. After decades of global fame, awards and hit records, he describes himself simply as lucky. His original dream was never necessarily to become a superstar – he wanted to be a drummer and make a living from music. After everything that has happened, he remains grateful to have achieved that dream and, above all, to still be alive.
Tekoälyhuomautus: Tämän artikkelin kuvituskuvan luonnissa on käytetty tekoälyä.

Leave a Reply