Loose Ends Podcast Finland on Bruce Springsteenille omistettu podcast, josta on julkaistu juhlajakso “Jakso 100: Vieraana Olli Haapakangas – Spare Parts and Broken Hearts”. Podcastin vieraana on YLE:ltä tuttu radiotoimittaja Olli Haapakangas, ja aiheena hänen pitkä suhteensa Bruce Springsteenin musiikkiin.

Jarkko S. Laitisen ja Ilkka Lapin vuodesta 2017 tekemä ohjelma on rakentunut Bruce Springsteenin musiikin, sanoitusten, historian ja fanikulttuurin ympärille. Bruce Springsteen on ollut tärkeä hahmoille monille ihmisille, myös suomalaisille muusikoille. Viime aikoina podcastin vieraana on ollut mm. Ile Kallio ja Juha Tapio.

Olli Haapakangas kertoo oman Bruce-tarinansa

Sadannen jakson vieraana oleva Olli Haapakangas muistelee nuoruuttaa ja kuin Springsteen on tullut hänen elämäänsä. Keskustelun punaisena lankana kulkee Springsteenin musiikki ja se, kuinka suhde artistiin ja hänen lauluihinsa on vuosien aikana muuttunut.

Sanoituksilla on merkitystä

Haapakangas tunnetaan pitkältä Yle-uraltaan muun muassa Kansanradiosta, ja vuodesta 2025 lähtien hän on tehnyt Tekstinkäsittelijä-ohjelmaa, jossa aiheena on laulujen sanoitukset.

Siksi hän on erityisen kiinnostava vieras juuri Springsteen-aiheiseen keskusteluun. Springsteenin tuotannossa sanat eivät ole vain melodian päälle rakennettu lisäosa, vaan usein kokonaisia pieniä kertomuksia. Niissä liikutaan työväenluokan arjessa, ihmissuhteissa, pettymyksissä, unelmissa, ikääntymisessä, lähtemisessä ja takaisin palaamisessa.

Juhlajakso yleisön edessä

Sadannen jakson tunnelmaa lisää se, että kyseessä ei ole tavallinen studioäänitys. Jakso tallennettiin 20. syyskuuta 2026 Turun päivänä Turun kaupunginkirjastossa elävän yleisön edessä.

Sadas jakso kertoo myös podcastin sitkeydestä

Loose Ends Podcast Finlandia on tehty vuodesta 2017 lähtien, ja vuosien aikana ohjelmassa on käsitelty Springsteeniä monesta näkökulmasta sekä kuultu lukuisia vieraita. Mukana on ollut niin muusikoita kuin ihmisiä, joille Springsteenin musiikki on muodostunut henkilökohtaisesti tärkeäksi.

Loose Ends Podcast Finlandia voi kuunnella ainakin näissä palveluissa:

  • Spotify
  • Apple Podcasts Apple Podcasts
  • Amazon Music
  • SuomiPodi
  • Podtail
  • Zeno.FM
  • Podimo

Kuuntele jakso

🎧 Loose Ends Podcast Finland – Jakso 100: Vieraana Olli Haapakangas – Spare Parts and Broken Hearts

Spotify:
https://open.spotify.com/episode/5iTwSqAejCfKStiN7tDb1j?si=5G3wov23Q8-fpvWdm29vGw


English Summary

Podcast of the Day – Loose Ends Podcast Finland celebrates its 100th episode

Finnish Bruce Springsteen podcast Loose Ends Podcast Finland reaches an impressive milestone with its 100th episode, featuring longtime Finnish radio journalist Olli Haapakangas.

In the special episode, titled Spare Parts and Broken Hearts, Haapakangas talks about his personal relationship with Bruce Springsteen and his music. The conversation follows his journey from discovering Springsteen in his youth to the present day, exploring how the meaning of the songs has changed as life itself has changed.

Haapakangas is particularly well suited to the subject. Known from his long career at Finland’s Yle broadcasting company, he has also hosted Tekstinkäsittelijä, a programme devoted to examining song lyrics. That perspective makes Springsteen’s storytelling, characters and themes an especially fascinating part of the discussion.

The 52-minute episode was recorded live in front of an audience at Turku City Library on September 20, 2026.

Hosted by Jarkko S. Laitinen and Ilkka Lappi, Loose Ends Podcast Finland has been exploring Springsteen’s music and fandom since 2017. Its 100th episode is both a celebration of the podcast and a reminder of how deeply music can become intertwined with our lives.


Tekoälyhuomautus: Tämän artikkelin kuvituskuvan luonnissa on käytetty tekoälyä.


Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *