Foreign Tongues on Rolling Stonesin 25. studioalbumi ja samalla jatkoa vuonna 2023 ilmestyneelle Hackney Diamonds -levylle. Albumi julkaistiin 10. heinäkuuta 2026, ja sen tuotti jälleen Andrew Watt.
Mukana on myös useita vierailijoita, kuten Paul McCartney, Steve Winwood, Robert Smith ja Chad Smith. Lisäksi levyllä kuullaan vielä edesmenneen Charlie Wattsin viimeisiä äänityksiä.
Foreign Tongues kuulostaa hyvin tunnistettavalta Rolling Stonesilta: bluesia, rockia, hieman country-vaikutteita ja Keith Richardsin riffivetoista kitarointia. Samalla yhtye kokeilee myös uusia sävyjä ja moderneja tuotantoratkaisuja.
Levyn tunnetuimpia kappaleita
- Rough and Twisted – raaka ja vanhan koulukunnan bluesrock-kappale.
- In the Stars – tarttuva ensimmäinen single.
- Mr. Charm – kitaravetoinen kappale, joka on noussut yhdeksi levyn puhutuimmista raidoista.
- Jealous Lover – melodinen rockkappale.
- Some of Us – Keith Richardsin pitkäaikaisesta ideasta syntynyt kappale.
Kriitikoiden mukaan levyn vahvuus on siinä, että yli 60 vuotta sitten uransa aloittanut yhtye kuulostaa edelleen energiseltä. Erityisesti Keith Richardsin ja Ronnie Woodin välistä kitaravuoropuhelua on kehuttu paljon.
Tuottajanero Andrew Watt ei ole kaikkien mieleen. Hän osallistuu mielellään koko levyn luomisprosessiin, soittaa levyillä useita instrumentteja ja on usein mukana myös säveltämässä. Ozzy Osbournen sekä Elton Johnin ja Brandi Carlilen levyt ovat esimerkkejä hänen onnistuneista tuotannoistaan.
Kappale kappaleelta
Rough And Twisted
Aloitusraita Rough And Twisted on aluksi aika tyypillinen blueskappale, mutta muuttuu sitten monipuolisemmaksi. Mukana on maukasta slide-kitaraa ja huuliharppua.
Andrew Wattin ansiota ovat varmaankin myös monipuoliset taustavokaalit. Erittäin iskevä aloitusraita.
In The Stars
Kappale on omia suosikkiraitojani tällä levyllä. Rollarimainen riffi on maukas, kertosäe erittäin tarttuva ja taustavokaalit hienot. Benmont Tench vierailee kosketinsoittimissa. Kuuntele kappale YouTubessa
Jealous Lover
Jagger laulaa A-osassa falsetissa. Kappale on soulahtava, ehkä jopa hieman Prince-tyyppinen. Mukana on kaikuja soulin eri tyyleistä, mutta kertosäe on ehtaa Rollaria.
Steve Winwood vierailee kappaleella. Andrew Watt puolestaan soittaa tyypilliseen tapaansa levyllä useita eri soittimia.
Mr. Charm
Steve Winwood vierailee jälleen kosketinsoittimissa. Itse kappale on nopeampi Rollari-kappale, jossa Ronnie Wood soittaa oivan soolon.
Mick Jagger on erittäin hyvässä terässä kaikin puolin tässäkin kappaleessa. Kenestä mahtaa kappale kertoa? Rollings Stones soittaa Mr Charm studiossa Kuuntele kappale YouTubessa
Divine Intervention
Kappale on Chuck Berry -tyyppinen rokki, jollaisia Rollareilla on ollut levyillään läpi uran. Tässä tulee mieleen erityisesti yhtyeen 1980- ja 1990-lukujen tuotanto. Rumpalikin soittaa hyvin Charlie Wattsin tyyliin.
Kertosäe vie kuitenkin kappaleen aivan uuteen maailmaan. The Curen Robert Smith vierailee kappaleella, mutta hänen osuuttaan ei ole aivan helppo erottaa kokonaisuudesta.
Ringing Hollow
Ringing Hollow on countrytyyppinen kappale, jollaisia Rollareilla on lähes aina ollut levyillään. Steve Winwood tuntuu olevan mukana tällä levyllä vähän kaikkialla.
Kappale on ihan toimiva, mutta ei erityisen ikimuistoinen. Parempiakin countrykappaleita Rolling Stonesilta on vuosien varrella kuultu.
Never Wanna Lose You
Jagger aloittaa kappaleen vahvasti. Mukana on paljon tyypillisiä Rollari-elementtejä: riffittelyä ja hieman Miss You -tyyppistä rytmiikkaa.
Kertosäe vie kuitenkin jälleen kappaleen aivan uuteen ulottuvuuteen hienoine taustavokaaleineen. Vierailijoina kuullaan Robert Smithiä ja Steve Winwoodia sekä Bruno Marsia lehmänkellossa. Rytmissä on myös selviä diskosävyjä.
Hit Me In The Head
Iskevä kappale, jossa on jälleen hieman Rolling Stonesin 1980- ja 1990-lukujen sävyjä. Mukana on voimakkaasti muokattuja moderneja kitarasoundeja.
Kappale on ilmeisesti vanhempaa tuotantoa, sillä Charlie Watts soittaa rumpuja ja Don Was on mukana tuottamassa. Ei ehkä levyn ikimuistoisin kappale, mutta varsin toimiva.
You Know I’m No Good
Kappale on cover Amy Winehousen tunnetusta klassikosta. Ihan mainio versio, mutta se ei tuo alkuperäiseen kappaleeseen kovin paljon uutta.
Jaggerin huuliharppu sopii kappaleeseen hyvin ja Steve Jordanin rumputyöskentely on letkeää. Hieman täytekappaleen makua tässä silti on.
Some Of Us
Keith Richards laulaa tämän kappaleen omalla tunnistettavalla tyylillään. Kappaleen soinnutus on erittäin mielenkiintoinen ja Richardsille tyypillinen.
Erittäin sympaattinen kappale, joka saattaa kasvaa vielä suurempaan arvoon useampien kuuntelukertojen myötä.
Covered In You
Paul McCartney soittaa bassoa tällä kappaleella, mikä tekee siitä tietenkin jo lähtökohtaisesti erittäin kiinnostavan.
A-osa sisältää kiinnostavia kitarakudelmia ja bassokulku on hieno. Kertosäe kruunaa jälleen koko kappaleen.
Side Effects
Kappale alkaa ovelalla kitarakuviolla. Andrew Watt on ollut mukana myös säveltämässä sitä.
Jälleen kerran mainio kappale, mutta ei ehkä aivan klassikkoainesta.
Back In Your Life
Hidas kappale, jonka laulussa kuulen hieman Van Morrisonin kaikuja. Kappaleen soolossa on puolestaan lähes Beatles-sävyjä.
Tämä kuuluu levyn parhaimpiin kappaleisiin. Ronnie Woodin soolo kruunaa kokonaisuuden ja torvet täydentävät hienosti sovitusta.
Beautiful Delilah
Levyn toinen cover on Chuck Berryn klassikko Beautiful Delilah. Jagger ja Richards esittävät kappaleen yhdessä Chad Smithin kanssa.
Esityksessä ei ole mitään varsinaista vikaa, mutta ensimmäisen coverkappaleen tavoin tämäkin kuulostaa hieman täytekappaleelta.
Yhteenveto
Foreign Tongues on energinen levy, ja jos se jää Rolling Stonesin viimeiseksi studioalbumiksi, siitä jää hyvä maku.
Luulen, että levyn onnistumisesta suuri osa kuuluu Andrew Wattille. Hän on onnistunut tuomaan Rolling Stonesin soundia nykyaikaan ilman, että yhtyeen oma identiteetti katoaa.
Keith Richardsin terveysongelmista on puhuttu, ja veikkaankin, että hänen osuutensa on tällä levyllä aikaisempaa pienempi. Kokonaisuus kuulostaa aika pitkälle Mick Jaggerin levyltä. Jagger on kautta albumin hämmästyttävän hyvässä iskussa.
Arvosana: 4 / 5 tähteä ★★★★☆

Leave a Reply