Suomalaisessa alkaa pitkästä aikaa nousemaan kiinnostavia uusia kitarabändejä, jossa kitarat rämisevät mukavasti eikä kaikki ole siloiteltua konemusiikkia. The Feral Kids luottaa vanhempaan ja hyväksi havaittuun menetelmään: kitarat päälle, vahvistimet riittävän kovalle ja menoksi. Tuore ”Shine On Your Role” on helsinkiläisen action rock -yhtyeen kolmas single, ja osoittaa, että skandinaavisen katurockin liekki ei ole sammumassa mihinkään.…
Liverpoolin post-punk-legenda Echo & The Bunnymen on palannut uuden musiikin pariin. Yhtyeen 13. studioalbumi Apples For Isaac ilmestyi 18. syyskuuta 2026, ja päivän biisiksi nostamme levyn ensimmäisen singlen, hienon Brussels Is Haunted -kappaleen. Uusi albumi on merkittävä tapaus, sillä Apples For Isaac on Echo & The Bunnymenin ensimmäinen kokonaan uudesta materiaalista koostuva studiolevy sitten vuoden…
Kotimaisen indie-rockin super kokoonpano. Moon Shot julkaisi 18. syyskuuta kolmannen studioalbuminsa Thunderlust, ja levyn ilmestymisen yhteydessä päivänvalon näki myös video yhdelle albumin koskettavimmista kappaleista, Hey Boy. Thunderlust sisältää 11 kappaletta, ja Hey Boy löytyy levyltä kuudentena. Yhtyeen jäsenet ovat soittaneet sellaisissa yhtyeissä kuin Lapko (Ville Malja), Disco Ensemble (Jussi Ylikoski, Mikko Hakila) ja Children Of…